Yhteystiedot

15.3.2015

Matkustusleikki osa II

Matkustamme lastemme kanssa arkipäivisin jonnekin uuteen maahan ja teemme sinä päivänä lipun lisäksi jonkin kivan askartelun, ruoan tai asian, joka liittyy kyseiseen maahan. Tutkailemme myös netistä kuvia maasta. Joka viikko tyttöjen huoneessa olevan karttaan merkitään punaisella viivalla lentoreitti. Tekemämme matkustelut löydät seuraavista linkeistä:
Matkustusleikki osa I
Matkustusleikki osa II
Matkustusleikki III
Matkustusleikki IV
Matkustusleikki V


NORJA
kansallispuvut
Viime viikon lopulla matkasimme Turkkiin, josta jatkoimme tällä viikolla matkaa Norjaan. Tutkailimme netistä Norjan maisemia ja erityisesti vuoret olivat tyttömme mielestä mielenkiintoisia. Tyttäremme ovat joskus saaneet Yhdysvalloista tuliaisina skandinaavisia paperinukkeja, joten tästä tuli meidän norjalainen askartelu ja leikki. Etsimme kirjasta norjalaisia kansallispukuja ja puimme niitä paperinukeille. Tutkiskelimme kirjasta samalla myös esimerkiksi suomalaisia ja ruotsalaisia kansallispukuja. Laminoimme itse nuket, sillä 1,5 -vuotias onnistui tietenkin heti taittamaan toisen nukeista.

VENÄJÄ
maatuskat
Venäjälle matkustettaessa mieleeni tuli tietenkin heti ihanat maatuskat. Netistä tulostimme pienemmälle tytölle värityskuvan ja isommalle (lähes 4v.) tein pahville ompelutyön. Tykkäsin itse pienenä kovasti näistä ompelutöistä ja kiva oli huomata, että myös E tykkäsi tätä tehdä. Piirsin siis ensin pahville haaleat ääriviivat maatuskalle, jonka jälkeen tein viivoja pitkin reikiä. Kasvot piirsin valmiiksi tusseilla. E sai itse valita lankojen värit ja yhdessä sitten ompelimme maatuskan. Kiva työ ja E jaksoi hienosti tehdä työn loppuun asti!

BELGIA
vohvelit
Seuraavaksi suuntasimme Belgiaan ja sainkin oivallisia vinkkejä belgialaisiin tapoihin ystävältämme. Tartuin vinkeistä ehkä herkullisimpiin eli vohveleihin, nam! Netistä etsimme belgialaisten vohveleiden ohjeen ja toisilta ystäviltämme saimme vielä vohveliraudan lainaan. Vohveleiden päälle laitoimme kermavaahtoa ja pakkasesta viime kesän mansikoita ja mustikoita. Oli kuulkaas aika herkullista!

VIRO
FC Flora
Belgiasta matkasimme naapurimaahamme Viroon. Virosta perheellemme ehdottomasti tärkein asia on tällä hetkellä jalkapallojoukkue FC Flora, koska lastemme eno pelaa siellä jalkapalloa. Siispä ompelimme tyttöjen kanssa heille fanihameet vanhoista t-paidoista. Hameet noin kokoa 104cm ja 86cm. Suikaleiden koko: 104cm yläreuna 7cm, alareuna 14cm, pituus 28cm ja 86cm yläreuna 7cm, alareuna 12,5cm, pituus 21,5cm. Suikaleita molemmissa hameissa 8kpl. Vyötäröllä kaksinkertainen resori, jonka leveys 42cm. Helma huoliteltu peitetikkikoneella. Ehkä maailman helpoimmat mekot ja vielä kaiken lisäksi kivat!

Katso myös:
Matkustusleikki osa I

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti