27. elokuuta 2014

Ruokalappuja PUL-kankaasta

En muistanutkaan, miten kivaa on, kun kaikki syövät itse samaan aikaan ruokapöydässä. Näin siis tekee nyt myös meidän 1v, joten ruokalappuvarastoa piti vähän päivittää.
 Isompien ruokalappujen koko noin 31x 40cm. Kankaat PULia (lahjoitus tälle 1-vuotiaalle Majliinan blogin pitäjältä) ja kanttaukset kirpparilta löytämääni valmiiksi leikattua pinkkiä trikoota. Kaava piirretty vapaalla kädellä ihan itse. Kaikissa tarranauhakiinnitys. Tarranauhakin taitaa muuten olla lahjoitus veljeni vaimolta, jolta ne jääneet yli ommelluista kestovaipoista.
-
Jo jonkin aikaa sitten tein myös pienempiä lappuja ylijäämä PUL-paloista. Näissä koko noin 21x26cm. Näihin en tehnyt lainkaan taskuja, kun silloin tyttöä vielä syötettiin ja lappu lähinnä suunpielistä valuviin sattumiin. Nämä leikattu vaan jotenkin järkevän muotoiseksi, kun olivat tosiaan vaan pieniä paloja. Näissä kanttaus sellaista vihreää neuloksenomaista hieman venyvää kanttia. Sain sen lahjoituksena mummiltani.
Heh... nämä taitavatkin olla suurimmaksi osaksi lahjoitustavaroista koottuja, joten sydämellinen kiitos kaikille lahjoittajille! <3

20. elokuuta 2014

Ompelukoneelle ja saumurille suojapussit

Täällä kotona vaihdettiin järjestystä ja ompelunurkkauksenikin sai näin ollen uuden paikan. Makuuhuoneessa se on edelleen niin kuin ennenkin, mutta nyt sänkyämme vastapäätä ja aina nukkumaan mennessäni ja varsinkin herätessäni näin nuo ilman suojia olevat koneet. Mun silmä ei levännyt...
Siispä surautin molemmille koneille suojapussit. Ja koska kirpparilta mukaan tarttunut kangas (kerni?) ei riittänyt molempien koneiden pusseihin, ompelin helmoihin vielä leveät pitsireunat. Hah... vähän siis pitsiä meidänkin makuuhuoneeseen! :)

Kangas kirpparilta ja leveä joustava pitsi lahjoitus mummiltani.

13. elokuuta 2014

Ti-ti Nalle nahkatossut

 Esikoinen aloitti tänään kerhon ja uusien kerhotossujen toivekuva tietenkin Ti-ti Nalle. :)
Kaikki tossun osat nahkaa. Silmät, nenä ja suu ommeltu siksak- ja suoraompeleella. Nahkopalojahan saan ihanalta suutari ystävältäni, joka myös WikkoSkates -rullaluistimistaan tunnetaan. Sillä näitä värejä löytyy aika paljon! Kiitos siis taas kerran hänelle näistä paloista. :) Ti-ti Nallen kuva mieheni käsialaa.
Olen tehnyt aikaisemmin nahkatossuja Marian atelejee -ohjeilla ja kaavoilla. Näihin tossuihin tein vähän muutoksia, kun jotenkin edelliset eivät ole ihan meidän neidin jalkaan istuneet. Eli pohjan piirsin sopivien kenkien pohjallisesta, lyhensin ja levensin hieman päällistä ja vastaavasti pidensin hieman takakappaletta. Ompelin lopuksi päälliset ja alavarat vielä oikealta puolelta kiinni toisiinsa. Nämä tossut siis kokoa 27 ja tosi passelit tytölle!

Katso myös aiemmin tekemäni tossut:

6. elokuuta 2014

Haipenaali

Kummipoikani aloittaa huomenna koulutaipaleensa ja tein hänelle sen kunniaksi tällaisen haipenaalin. Haipenaaleita löytyy pilvinpimein esimerkiksi Pinterestistä. Itse ihastuin tällaiseen penaaliin nähdessäni Unikuun terapiahuone- blogin Tussihain.
 Tämä minun tekemäni hai on pituudeltaan pyrstöineen noin 30cm. Vetoketju (eli suu) 14cm. Kaavat piirsin itse mukaillen Velhonviita -blogin kaavoja, josta katsoin siis lähinnä mittoja osille. Päällinen ja silmät nahkaa, vihertävä kangas joustavaa tekonahkaa. Selkäevä ja pyrstö kaksinkertaisia, vatsaevät yksinkertaiset. Tämä siitä johtuen, että penaalista olisi tullut mielestäni melko pönkkö, jos kaikki evät olisivat olleet kaksinkertaisia. Nyt sujahtaa paremmin reppuun. Sisäosa vanha viininpunainen trikootoppi. Vetoketju kirpputorilta. Hyvät ohjeet mm. vetoketjun ompeluun löytyi Pinterestin kautta täältä.
Tässä alla vielä ensimmäinen versio penaalista (nahasta ommeltu), jonka tein ilman mitään ohjeita. Kun kaikki pitää saada aina nyt ja heti... aina ei kannata! :/ Ihan mukavahan tuokin penaali on, mutta täynnä pieniä kosmeettisiä virheitä (väärän värinen lanka, pyrstö väärinpäin, vetoketju ommeltu väärin jne), jotka tulivat, kun en miettinyt esimerkiksi ompelujärjestystä ja tein penaalia hyvin väsyneenä. 3-vee tyttäreni kutenkin ihastui kovasti tähän harjoituskappaleeseen, joten eiköhän tämä käyttöön pääse.