Yhteystiedot

13.10.2014

Peppi uimapuku

Vanha uikkari oli jäänyt 3-vuotiaalle pieneksi, joten uutta piti kehitellä. Neidiltä toiveita kysyttäessä, oli vastaus selvä:
"Haluan Peppi uikkarin".
 
Jemmasta löytyi joskus kirppikseltä ostettu uimapukuneulospala ja siitä se idea sitten lähti. Eikö tämä raidallinen nyt ole aika Peppi! Kuvan ääriviivat piirsin DVD-levyn kannesta ja pelkistelin kuvaa vielä vähän, jotta onnistuisin sen applikoimaan uikkareihin. Applikoinnin kangas myös uimapukuneulosta, jonka leikkasin vanhasta uimapuvustani. Haaruksiin tulevaa ohutta puuvillaelastaania olin myös joskus napannut mukaan kirpparilta. Kanttaukset ja olkaimet tehty kantinkääntäjällä. Lahkeensuiden framillon ohuempaa kuin ohjeissa, mutta ihan hyvät tuli.
Kaava Ottobre 3/2009 Seahorse uimapuku koko 104cm. Muokkasin etuosaa ja tein erilaiset olkaimet kuin ohjeissa. Kokoa mietin pitkään. Neidillä on pitkä selkä ja usein lisään esimerkiksi paitoihin vähän mittaa. Hän käyttää tällä hetkellä kokoa 98-104cm. Yritin googletella tätä uimapuvun kaavaa, mutta en onnistunut suomalaisista blogeista tätä löytämään. Sitten löysin pari englanninkielistä blogia. joissa molemmissa sanottiin kaavan olevan paremminkin reilu kuin nafti. Päätin sitten tehdä 104cm, ettei tule liian isoa uikkaria. Ei olisi kiva, jos se sitten uidessa tuntuisi isolta päällä.
Kuten kuvista näkyy, olisi koko kuitenkin voinut olla se 110cm :( Vähän harmittaa, sillä tämä uikkarin käyttöikä ei jää kovin pitkäksi. No saipahan Peppi uikkarinsa!

MUOKS! Hyvän kokoinen on! Uidessa puku hieman venähtää, joten hyvä, etten tehnyt isompaa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti