17. elokuuta 2015

Keittiö leikkimökkiin kierrättäen

Eilen vietettiin leikkimökinavajaisia ja pikkuvieraita kävikin koko päivän aikana huimat 18! Sää suosi ja herkuttelun lisäksi pihalle viriteltiin myös keppihepparata, heitettiin frisbietä, pompittiin trampoliinilla ja puhallettiin tietenkin saippuakuplia. Ihana päivä!

Leikkimökkiin on nyt haalittu kaikenlaista tavaraa ja esittelen tässä nyt pari tuunattua tavaraa. Aloitetaan vaikka leikkikeittiöstä, joka tuunattiin vanhasta pöydästä. Pöytä löytyi Ekocenteriltä 9 eurolla.

Pöytä hiottiin kauttaaltaan (siinä oli valkoinen maali), jonka jälkeen maalattiin valkoisella kotoa löytyneellä huonekalumaalilla.

Pöydän etuosaan lyötiin valkoinen lauta, johon kiinnitettiin Ekocenteriltä löydetyt  nupit (0,60€).

Uuniluukku tehtiin ylimääräisestä hyllylevystä. Uunin tasoksi sahattiin sopivan kokoinen vanerilevy (alapuolella rimat) ja niihin kiinnitettiin saranat (2€). Harmittaa, että kahvat menin ostamaan kaupasta (6€), koska Ekocenteriltä olisi löytynyt sellaisiakin alle eurolla. Kaappiin laitettiin lisäksi toinen hylly vanerista.

Keittolevyt sahattiin ja hiottiin pyöreäksi laudasta ja maalattiin mustaksi. Levyt kiinnitettiin pöytään Erikeepperillä. Lisäksi keittiön sivulle kiinnitettiin vielä naulakko, johon voi sitten ripustaa tavaroita.

Ekocenteriltä löytyi myös hylly, joka kokonsa puolesta oli juuri sopiva leikkimökin tavaroiden säilytykseen. Hylly oli ruskea, mutta samaisella valkoisella huonekalumaalilla se maalattiin valkoiseksi ja nyt oikein passeli parven alle.

Kiitos kaikille pienille ja isoille vierailijoille. Kiitos myös ihanista tuparilahjoista, joita tytöt saivat leikkimökkiin.

Leikit varmasti jatkuvat pitkälle syksyyn ja maalaushommat taidamme jättää vasta ensi kesälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti