Yhteystiedot

23.3.2015

Matkustusleikki osa III

Matkustamme lastemme kanssa arkipäivisin jonnekin uuteen maahan ja teemme sinä päivänä lipun lisäksi jonkin kivan askartelun, ruoan tai asian, joka liittyy kyseiseen maahan. Tutkailemme myös netistä kuvia maasta. Joka viikko tyttöjen huoneessa olevan karttaan merkitään punaisella viivalla lentoreitti. Tekemämme matkustelut löydät seuraavista linkeistä:
Matkustusleikki osa I
Matkustusleikki osa II
Matkustusleikki III
Matkustusleikki IV
Matkustusleikki V



ESPANJA 
kastanjetit
Ja taas ollaan matkusteltu! Tällä viikolla ensimmäisenä kohteenamme oli Espanja. Katselimme viime keväisen Espanjan reissun kuvia ja toivoimme, että taas joskus voisimme sinne yhdessä matkustaa. Tämän jälkeen kuuntelimme ja katsoimme YouTubesta espanjalaista flamencoa. Tähän liittyen teimme molemmille tytöille omat kastanjat pilttipurkkien kansista ja huovasta. Huovat ompelimme ompelukoneella ja pilttipurkkien kannet liimasimme erikeeperillä, kun kuumaliimaa ei ollut saatavilla. Kyllä on kuulkaa tanssittu ja soitettu kastanjoita niin kovasti, että jopa liimaukset pettivät. Täytyy metsästää sitä kuumaliimaa ja kokeilla, jos kannet pysyisivät sillä paremmin.

RANSKA
baskeri
 Espanjasta matkustimme Ranskaan. Tutkiskelimme Googlen kautta kuvia Ranskasta ja aika monessa kuvassa näkyi Eiffel- torni ja nauratti meidän tyttöä. Tuli varmaan selväksi, mikä on Ranskan tunnetuin nähtävyys! Ranskaan liittyen teimme molemmille tytöille omat baskerit. Kaava Ottobren nettisivuilta ja tosi simppeli: yksi sauma + resorin kiinnitys. Kaavoista poiketen laitoimme hattujen alareunaan resorit vinokaitaleen sijaan. Hattujen koko 48cm ja 52cm. Sametit lahjoitus mummiltani ja resorit kirpparilta.

ROMANIA
koristellut pääsiäismunat
Seuraavaksi tyttömme halusi matkustaa Romaniaan ja tähän maahan liittyen jouduin tekemään vähän enemmän taustatutkimusta. Romania on minulle vieraampi maa. Aikani tutkiskeltuani, päätin tarttua pääsiäismunien koristeluun. Romania on tunnettu käsitöistään ja erityisesti kuulemma taidokkaasti koristelluista munankuorista, joita tehdään pääsiäisen alla.

Niinpä tyhjensimme tytön kanssa neljä kananmunaa tekemällä munankuoreen molempiin päihin nuppineulalla reiät. Sitten puhalleettiin ja kovaa pitikin puhaltaa, jotta sisus tuli ulos. Tämän jälkeen laitoimme astiaan kädenlämpöistä vettä, johon tyttäremme sai kaataa erivärisiä kynsilakkoja. Sitten minä kastoin munankuoret veteen muovihanskat kädessä. Muutama pyöritys vedessä ja sitten sanomalehden päällä ulos kuivumaan (haju oli aika kova kylpyhuoneessa, jossa tätä teimme!). Idean tähän munien marmorointiin kynsilakalla sain FBn askarteluryhmästä. Eikös tullut aika ihania munia! :) 

1 kommentti: