Yhteystiedot

7.10.2018

Ruttupipo ja tuubihuivi


Ruttupipo + Betoniromu = ONNI
Ruttupipo tosiaan edelleen suosikkipiponi ja nyt kun vihdoin sain ostettua kesän alussa Käpysen Betoniromua, oli pipo ja tuubihuivi tehtävä. Ruttupipo koko M ja rypytys tehty käsin ompelemalla. Kyllä kelpaa nyt viimassa tepastella!

29.9.2018

Tilkuista pikkareita

Pikkaritehtailua!
Tytöt saivat tällä kertaa itse valita tilkkulaatiokosta tilkkuja omiin pikkareihin. Laatikkoon on kertynyt tilkkuja mm. ystäviltäni ja hyväntekeväisyysompeluprojektista, jossa olen mukana. Kumpparia olen ostanut ison rullan Karnaluksista ja täytynee pian tehdä uusi tilaus, sillä sitä ei ole enää paljon jäljellä. Isommat pikkarit Ottobren kaavalla, jota olen madaltanut reilusti. Koko 134cm. Pienemmät on tehty Tanttarallan-blogista löytyneellä kaavalla ja on kokoa 110cm. Molemmissa malleissa neljä osaa, joista pienimmät ovat haarapalat, joten pystyn hyödyntämään pienimmätkin tilkut!

17.9.2018

Kestokeittiöliinoja joustofroteesta

Ystävältä saaduista joustofroteetilkuista tuli meidän perheen kestokeittiöliinoja.
Palat kaksinkertaista joustofroteeta ja saumuroitu kauttaaltaan. Liinat mitoitettu sopimaan meidän jo aiemmin kestoliinatelineenä toimineeseen Pentikin servettitelineeseen. Täältä näet aiemmin tehdyt kestotalouspaperit, jotka ompelin harsoista.

11.9.2018

Jakkaran verhoilu

Haimin valmistama jakkara kaipasi uutta verhoilua ja rohkenin viimein sen tekemään!
 
Valitettavasti en muistanut ottaa kuvaa ennen projektia, mutta muutaman kuvan onneksi napsin ohjeiksi itselleni. Poistin siis ensin vanhan kankaan, joka oli kiinnitetty pienillä nauloilla. Sisältä paljastui murentunut vaahtomuovi. Irrotin vaahtomuovin vanerista ja putsasin sen.
Vaahtomuovin alta löytyi kauniilla kaunokirjoituksella "Helsinkin, Haimi Oy, Mannerheimintie 14". Liimattuna oli myöskin lappu nro "2149." Ihana ylläri! Jakkaran pohjassa on Haimi-leima. Ostin uutta vaahtomuovia Etolasta ja leikkasin siitä sopivan palan. Päälle laitoin tikkivanukerroksen. Päällikankaaksi valikoitui pimennyverhon pala, joka löytyi kirpputorilta. Naapurista löytyi onneksi vielä niittipyssy, niin sain kankaan kivasti niitattua paikoilleen. Ihan mukava tuli minusta ja olipahan kiva projekti!

8.9.2018

Terassille hylly ja laatikot

Ostimme viime kesänä vihdoin uudet terassikalusteet takaterassillemme ja siitä seurasi tietenkin terassinsisustusinnostus! Kaipasin hyllyä terassille, johon saisin laitettua lyhtyja muita koriste-esineita. Kaikki valmiit hyllyt tuntuiva liian fiineiltä ja kaipasin jotain rosoa. Muistin, että meillä on talon seinäpaneeleita (tai mitä nyt nimeltään ovatkaan) vino pino autotallin seinustalla. Sieltä siis kaivelemaan kahta samanmittaista ja liitin ne yhteen, paneeleita kun ovat. Alapuolelle ostin paikallisesta rautakaupasta kaksi Pislan hyllynkannatinta ja näin sain aika mieluisan hyllyn takaterassille.
Se ei kuitenkaan riittänyt vaan jotain oli vielä saatava... Pinterest onneksi pelasti minut tässä asiassa, ehdottaessaan eräänä päivänä laatikoita, joita oli pinottu vierekkäin. Laatikoita metsästelin aikani, kunnes sellaiset löytyivät serkkuni vaatekaapista. Vielä on pohdinnassa, maalaanko ne esim lattian sävyiseksi. Tänä vuonna en sitä enää kuitenkaan tee.

1.9.2018

Kukkapylväs puupöllistä

Niin on arki alkanut ja aikaa mennyt lähinnä siihen ja uuden ruokapöydän ja tuolien metsästykseen. Ajattelin nyt laittaa tänne blogiin kuitenkin kesän aikana tehtyjä ja tuunailtuja juttuja ja ensimmäisenä esittelyyn pääsee pöllistä tehty kukkapylväs.

Pinterestissä oli kuva, jossa parvekkeelle oli laitettu pöllin päälle kukka ja muistin, että meillä oli muutamien vuosien takaa kaadetusta koivusta jäänyt pölli. Siispä metsästä sitä etsimään ja löytyihän se! Ajattelin ensin vain mallata sitä takakuistille ja sen jälkeen sen siistiä, mutta se olikin mielestäni kaunis juuri tuollaisenaan, mahdollisimman luonnollisena ja siihen se jäi. Pöllin päälle laitoin koristebataatin, joka on nauttinut tämän kesän säästä. Koristebataatissa on on ihana vihreä-violetin sävytys.

13.8.2018

Koululaisen pöytä ja kynäteline

Esikoisen koulupöytä <3

Isäni aikoinaan muuttaessa vanhaan rintamiestaloon, löytyi sieltä tällainen piironki-ihanuus, joka sitten muutti minun kotiini. Viimeiseen lähes kymmeneen vuoteen se ei ole kuitenkaan löytänyt nykyisestä kodistamme paikkaa vaan on lojunut varastossa. Nyt esikoisellemme koulupöytää miettiessämme, tämä tuli mieleeni ja onneksi myös esikoiseni tähän ihastui. Hakusessa vielä joku kiva vanhahko tuoli pöydän seuraksi. Olen vähän hurahtanut kaikenlaisiin laatikoihin ja laukkuihin ja näille lasten omille löytyi nyt hyvä paikka. Isomummiltani peritty ihana violetti maljakko sai arvoisensa kukat ihanalta naapuriltamme.


Esikoinen on kovin innostunut hänkin kaikenlaisesta askartelusta ja oli bongannut tällä kertaa muistaakseni Top Model -lehdestä wc-paperirullista tehdyn kynätelineen. Sellainen oli sitten tehtävä. Kaikki materiaali onneksi löytyi kotoa; pieni laatikko, wc-paperirullat ja jonkin lehden välissä tullut Nuppuprintin kankaiden paperiset mallit. Tuo päällipaperi nyt sitten humpsahti harmittavasti väärinpäin, mutta ei kuulemma haittaa...


Yhtenä aamuna tuo muru vielä askareli kirjan "Mysteeeritytöt" ja pyysi apua vain nitojan käytössä. Kirjan sivut kopiopaperia, kannet kartonkia. Kirjan selkä puuvillakangas, joka on nidottu ja liimattu kiinni kartonkiin. Keneen lie tullut, tuo pieni puuhastelija!