Yhteystiedot

10.6.2012

Infinity Dress




Facebookin Ompeluelämää- ryhmässä monet ovat tehneet tällaisen Infinity Dressin. Sen ideana on, että sen voi sitoa monin eri tavoin eli on todella monikäyttöinen.  Täältä voit katsoa videon, josta näkee mekon eri sidontoja ja idean.

Kun meillä nyt on paritkin häät nyt kesällä tiedossa, ajattelin että no miksi en minäkin! Kangasta olisi pitänyt olla noin 5m, mutta löysin Eurokankaan palalaarista niin kivan trikoon, että oli pakko ostaa vaikka pituutta olikin vain reilut 3m. Kankaan hinnaksi tuli noin 16e.

Mekko siis koostuu kolmesta osasta: alaosa (ympyrä), vyötärö (suorakaide) ja kaksi piiiiitkää palaa, joista siis näissä kuvissa laitettu olkaimet ja loput kieputettu vyötärölle. Hyvä kuva kappaleista löytyy esimerkiksi täältä. Hyvät kuvalliset ohjeet löytyy blogista Sew Like My Mom.

Ja kun sitä on sellainen ihminen, että tajuaa vasta kun tekee, niin joutuuhan sitä aina vähän kikkailemaan! Niin kävi myös tässä mekossa. Pitkien kappaleiden pituus pitäsi olla n. 1,5m x oma pituus. Ajattelin, että kun mulla sitä kangasta vain päälle 3m, niin yhdistelen paloja ja saan niistä lähes oikean pituiset kappaleet. Ja kun mä valmista mekkoa sitten kokeilin, huomasin, että tietenkin kankaan nurjapuoli näkyy noissa olkain/vyötärö -viritelmissä todella häiritsevästi. Niinpä purin mekon ja tein pitkistä kappaleista kaksinkertaiset ja paljon lyhyemmät. Tästä mekosta ei siis saa niin montaa eri variaatiota, ku pitäisi saada juuri noiden pitkien kappaleiden lyhyen pituuden vuoksi. Lisäksi tein vyötarökappaleesta niin korkean, että se yletyy rintojen päälle, sillä ilman sitä mekko oli minun makuuni melko paljastava.

Jos ja kun teen seuraavan mekon, teen pitkistä kappaleista leveämmät ja todella paljon pidemmät, sillä se lisää mekon monikäyttöisyyttä. Mutta kaikenkaikkiaan aivan kiva ja simppeli mekko tehdä!

1 kommentti: